play

Kutsunnoissa väki vähenee

Polvijärvellä kutsuntoihin osallistui 15 ja Outokummussa 30 asevelvollista.

Polvijärvellä kutsuntoihin osallistui 15 ja Outokummussa 30 asevelvollista. Kuva: Emmi Simonen

Emmi Simonen

Tämän vuoden kutsuntatilaisuudet ovat ohi Polvijärvellä ja Outokummussa. Polvijärvellä kutsuntilaisuus järjestettiin koulukeskuksen auditoriossa tiistaina 6. syyskuuta ja Outokummun Teollisuuskylässä seuraavana päivänä. Kutsuntavuorossa olivat vuonna 2005 syntyneet miehet sekä 19–29-vuotiaat, jotka eivät olleet hoitaneet velvollisuuttaan, tai jotka olivat määrätty uudelleen tarkastettavaksi. Tämän vuoden kutsunnoissa olevat miehet ovat ensimmäinen ikäpolvi, sen jälkeen, kun Suomi liittyi Natoon.

Polvijärvellä auditoriossa istui tänä vuonna 15 nuorta miestä, jotka odottivat pääsyä kutsuntalautakunnan eteen, jossa pääsisivät esittämän toiveensa palveluspaikan- ja ajan suhteen. Suurin osa miehistä Polvijärven ja Outokummun alueelta pyritään rekryämään Siilinjärvelle Karjalan lennostoon.

Väki vähenee

Polvijärvellä kutsunnoissa olevien miesten määrä vähenee tasaiseen tahtiin. Polvijärven edustajana paikalla ja kutsuntalautakunnassa 25 vuotta mukana ollut Jorma Huttunen muistelee kutsuntojen muuttuneen vuosien aikana paljon.

– Tänään Polvijärvellä on 15 poikaa paikalla. Silloin, kun aloitin kutsuntalautakunnassa oli heitä viitisenkymmentä. Ikäluokat ovat pienentyneet, Huttunen kertoo.

Kutsuntaupseeri Jarmo Kolu Pohjois-Karjalan aluetoimistosta kertoo myös, että Polvijärvellä lasku on ollut tasaista, mutta kutsunnoissa olevien miesten määrän väheneminen koskettaa muitakin kuntia.

– Muutamissa kunnissa on ollut pientä nousua, mutta melkein kaikissa kunnissa määrä vähenee joka vuosi ja se tulee kiihtymään tulevina vuosina.

Johtamistaidoista hyötyä

Kutsuntoihin tulleet polvijärveläiset Joona Saukkonen ja Juuso Jormanainen tietävät minne haluavat lähteä asepalvelustaan suorittamaan.

– Onttolaan haluaisin, koska siellä on kavereita ja olen kuullut hyviä juttuja. Minua kiinnostaisi pioneerin hommat, Saukkonen kertoo.

– Kajaaniin haluaisin lähteä, koska se on lähin, tai Onttola olisi lähin, mutta en minä rajalle halua. Minua kiinnostaisi konekuskin koulutus, joka kestää yhdeksän kuukautta, Jormanainen tuumaa.

Maanpuolustuksen lisäksi palveluksessa oppii erilaisia hyödyllisiä taitoja, esimerkiksi tulevaa työelämää varten.

– Johtamistaidoista voisi olla hyötyä, Saukkonen toteaa.

– Armeijassa oppii varmaan sosiaalisia taitoja, kuten kommunikoimaan paremmin, Jormanainen puolestaan kertoo.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta