play

Outokummun Seudun ulkoasu muuttuu: uudistukset alkavat näkyä lukijoille lokakuussa

Kari Kauppinen

Lokakuun 3. päivästä alkaen Outokummun Seutu ilmestyy uudella ulkoasulla.

Uudistus ei muuta merkittävästi lehden rakennetta, muutokset ovat lähinnä visuaalisia. Valtaosa lehdessä jo nyt olevista elementeistä säilyy.

Lehdestä löytyy jatkossakin muun muassa lukijoiden kirjoituksia, lukijoiden kuvia, kolumneja, uutisia ja tietysti myös henkilötarinoita paikallisista ihmisistä ja ilmiöistä. Lehden sisällön järjestykseen tulee joitain muutoksia. Muutokset ovat siis enemmän teknisiä kuin sisällöllisiä.

Lehden sisältöön liittyviä suurimpia muutoksia on televisio-ohjelmien julkaisemisesta luopuminen. Tällä uudistuksella vastaamme ja reagoimme myös paikallislehtenä kuluttajatapamuutoksiin. Televisio-ohjelmat haetaan tänä päivänä sanomalehden sijaan muista palveluista, kuten televisioiden omista ohjelmaoppaista ja verkon palveluista. Tämä muutos vapauttaa televisio-ohjelmien tilan paikalliselle uutissisällölle, joka on paikallislehden tärkeintä sisältöä. Kuten sanottua, yllä oleva uudistus astuu voimaan 3. lokakuuta.

Myös Karjalainen Sykkeen radio-ohjelmat poistuvat samalla, samoin kuten Fingerpori-sarjakuva.

Myöskään horoskooppia ei enää julkaista.

Myös verkkosivut uudistuvat

Paperilehden ohella Outokummun Seudun verkkosivut uudistuvat. Uudistukset verkkopalveluissa tapahtuvat portaittain. Verkkosivujen ulkoasu-uudistus toteutetaan lokakuun aikana. Uudistuvat sivut vastaavat jatkossa paremmin tämän päivän vaatimuksiin, ja tekevät paikallisen sisällön ammentamisesta entistä rikkaampaa.

Verkkopalveluiden uudistuksien aikana aiemmin käytössä ollut PKK Paikallislehdet -uutissovellus poistuu. Sovelluksen tilalle tulee jatkossa lehtikohtainen mobiilisovellus, joka niin ikään vastaa enemmän tämän päivän tarpeita ja tekee verkkosisällön selaamisesta helpompaa ja toimivampaa.

Outokummun Seutu tiedottaa verkkouudistuksen tärkeistä päivämääristä lukijoita syksyn edetessä niin verkossa kuin myös paperisessa lehdessä. Pyrimme hoitamaan verkkosivu-uudistuksen tilaajillemme mahdollisimman häiriöittä. Pidämme myös huolen siitä, että välitämme teille ohjeet uusiutuvan sovelluksen käyttöönotosta, joten senkään asian kanssa emme jätä lukijoita yksin pohtimaan uudistuksia.

Roolit uudistuivat

Kuten lukijamme ja ilmoitusasiakkaamme ovat varmasti jo lukeneet, niin mediamyyntimme on organisoitunut uudelleen. Mediakonserni Keskisuomalaisen mediamyynti on ollut Pohjois-Karjalassa yhdessä organisaatiossa jo toukokuun alusta alkaen.

Myynti on organisoitu aiemmin tuotelähtöisesti, eli jokaisella lehdellä on ollut oma myyjä. Nyt on otettu käyttöön niin sanottu yhden kontaktin malli, mikä on ollut Mediakonserni Keskisuomalaisessa käytössä kaikkialla.

Jatkossa ilmoitusasiakas voi yhden kontaktin kautta saada palvelun koko Mediakonserni Keskisuomalaisen tuotteiden ja palveluiden osalta.

Aiemmin kerrottu paperisen lehden ulkoasu-uudistus vaikuttaa myös ilmoituskokoihin. Lehden palstaisuus muuttuu viisipalstaisesta kuusipalstaiseksi. Tällä on vaikutuksia myös ilmoituskokoihin ja ilmoituksien sijoittumiseen lehdessä. Jatkossakin ilmoitusasiakkaamme saavat itselleen sopivan ilmoituksen osaksi Outokummun Seudun sisältöä.

Sisältö pysyy

Kuten kaikki uudistukset, niin totta kai tämäkin, ottavat hetken aikaa tottua. Paikallislehti on jokaiselle tilaajalle tuttu kuin omat taskut, ja näin se on myös jatkossa, yllä mainittujen uudistuksien jälkeenkin.

Vaikka lehti kokee osin isojakin muutoksia, muun muassa lehden ja verkkosivujen ulkoasuissa, niin paikallinen laadukas journalistinen sisältö pysyy Outokummun Seudun keskiössä nyt ja tulevaisuudessa.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta