play

Terveysasemaa huutokaupattiin – hinta jäi alhaiseksi

Terveysaseman viimeinen laajennus on 1990-luvulta, kun palveluita keskitettiin.

Terveysaseman viimeinen laajennus on 1990-luvulta, kun palveluita keskitettiin. Kuva: Petteri Ruotsalainen

Marita Jalkanen

Outokummun kaupunki haluaa myydä pian tyhjilleen jäävän terveysaseman rakennukset, mutta ainakin ensi yrittämällä huutokaupan tulos jäi laihaksi.

Päättyneessä tarjouskilpailussa korkein tarjous yli 5 000 neliön rakennuksista on 12 000 euroa.

Toisen maailmansodan vuosista outokumpulaisia palvelleen terveysaseman kokonaisuuteen kuuluu muun muassa vuonna 1939 kaivosyhdyskunnan sairaalaksi valmistunut arvorakennus.

Outokummun nykyisen terveysaseman tilat jäävät tyhjilleen uuden sote-aseman käyttöönoton jälkeen.

Myytävään rakennuskokonaisuuteen kuuluu vanhimman osan lisäksi kaksi 1970- ja 1990-lukujen vaihteessa tehtyä laajennusta.

Siitä riippuen, miltä suunnalta Sairaalankadun rakennuskompleksia tarkastelee, eri aikakausien kokonaisuus näyttää hyvin erilaiselta.

Tiloja on yli puoli hehtaaria, 5 400 neliötä.

Nyt pohditaan, mitä tehdään

Muutama päivä tarjouskilpailun päättymisestä ei ole ehditty linjata mitään etenemisestä.

– Ollaan valmistelun varhaisessa vaiheessa, Outokummun kaupungin kaupunkiympäristöjohtaja Jarkko Karvonen tiivistää.

Karvosen mukaan nyt pitää harkita tarkkaan ja ottaa selkoa myös siitä, millaisia suunnitelmia mahdollisella ostajalla erityisesti vanhimman rakennusosan osalta olisi.

Hintatarjousta Karvonen kuvaa maltilliseksi, mutta markkinaehtoiseksi.

Viime kädessä kiinteistön myynnistä päättää kaupunginvaltuusto. Suuntaan tai toiseen asia olisi tarkoitus ratkaista ja tehdä mahdollisesta kaupasta päätöksiä talveen mennessä.

Ainutlaatuinen

Viime talvena valmistuneen rakennushistoriallisen selvityksen mukaan kaivosyhdyskunnan vanha sairaala on alkuperäinen ja lajissaan ainutlaatuinen rakennus.

Vanha sairaala on yhtä kuin vuonna 1939 valmistunut arkkitehti Wäinö Gustaf Palmqvistin elegantiksi kuvattu kivirakennus ja siihen 1950-luvulla tehdyt laajennukset.

Vanha sairaalan osuus koko myytävänä olevasta rakennuskokonaisuudesta on noin 950 neliötä.

Vanha sairaala kuuluu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaseen Kyykerin aluekokonaisuuteen, jonka arvot tulee kaavamääräysten mukaan säilyttää.

Oy Outokumpu Ab osti aikanaan kaivoksen työväen asutusta varten maita ja kutsui alueita suunnittelemaan maan eturivin arkkitehteja.

Tunnetuimpia Palmqvistin rakennuksia on Helsingin Kaapelitehdas. Outokumpuun Palmqvist suunnitteli useita julkisia rakennuksia sairaalasta paloasemaan sekä asuntoja toimitusjohtajasta alkaen.

Rakennushistoriallinen selvitys kuvaa rakennusta helposti lähestyttäväksi ja elegantiksi. Sen arkkitehtuuri on sekoitus klassismia ja funktionalismin piirteitä.

Kivirakennus on jykevää tekoa, ulkoseinät ovat 50 senttiä paksut.

Selvityksen tekijät arvottivat vanhan sairaalan harvinaiseksi ja tyylihistoriallisesti ainutlaatuiseksi, ja lisäksi se on alkuperäisessä käytössä.

Vanhan sairaalapäädyn arkkitehtuuria kuvataan elegantiksi.

Vanhan sairaalapäädyn arkkitehtuuria kuvataan elegantiksi. Kuva: Petteri Ruotsalainen

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta