Ylioppilaaksi tultiin: 4 000 ylioppilasta on kasvanut Outokummussa
Outokummun lukiosta on valmistunut tähän mennessä 4 000 ylioppilasta, ja he ovat löytäneet oman paikkansa Suomessa ja koko maailmassa. Tänä vuonna juhlan kunniavieraana olivat 1974 kirjoittaneet riemuylioppilaat.
Riemuylioppilaan puheen pitänyt Reijo Ruokonen oli ensin kokeillut tekoälyn neuvoja puheen pitämisessä, mutta päätyi kuitenkin muistamaan vuosikymmenten takaa puhetaidonopettajansa neuvon rakentaa puhe menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden kuvauksen varaan.
Menneisyydestä Ruokonen muisteli yhdellä kerralla kirjoitettavaa ylioppilaskoetta, jossa paras mahdollinen tulos oli kuusi laudaturia. Muistoja oli lisää: Kun nuoret ylioppilaat juhlivat soittoruokala Malmikummun yläkerrassa, yhtäkkiä kaikkien nuorten eteen tuotiin konjakit ja kerrottiin, että tarjoaja on tavattavissa kabinetissa. Reijo Ruokonen lähti kiittämään kaikkien puolesta ja kabinetista löytyi silloinen Outokummun kaupunginjohtaja Pauli Ipatti ja Piippo-yhtiön toimitusjohtaja.
– Se aika ja ilta meni vauhdikkaasti, meillä nuorilla, kaupungilla ja vasta perustetulla Piipollakin, Ruokonen muisteli.
Uusi opetussuunnitelma on ollut poikkeusaikana tarpeen
Lukion rehtori Juhani Räsänen muistutti puheessaan, että juuri nyt lakkinsa saavat nuoret ovat ensimmäisiä koko lukioaikansa vuonna 2021 voimaan tulleen uuden opetussuunnitelman mukaan opiskelleita nuoria. Opetussuunnitelma toi kouluihin hyvinvointiosaamisen, eettisyyskasvatuksen, ympäristöosaamisen, vuorovaikutusosaamisen, monitieteellisen ja luovan osaamisen. Ja yleistavoitteeksi tuli sivistynyt ja tasapainoinen ihminen.
– Kokonaisuus ei tuntunut helpolta. Vuosina 2017-2018 maailma oli ihan erilainen. Korona, poliittinen jakautuminen, edelleen Euroopassa jatkuva sota, Räsänen luetteli.
Maailma muuttui ennakkoarvaamattomalla tavalla. Sota, kärsimys ja ilmastonmuutoshuoli ovat kaikki näkyneet lukion arjessa.
– Moni nuori on kokenut näiden asioiden kanssa osaamista. Hyvinvointiosaamisesta tuli osa koulun elämää. Huolehtimista omasta ja lähipiirin hyvinvoinnista.
– Tarvitsemme nuoria, jotka ovat valmiit kantamaan vastuuta kotimaasta ja hyvinvointivaltiosta.
Rehtorin neuvot vastakirjoittaneille ylioppilaille ohjasivat mielentyyneyteen ja harkintaan.
– Ja muista, että yksinkulkeminen on aina raskaampaa kuin yhdessä kulkeminen, Räsänen tähdensi.
”Kuunnelkaa oman sydämen ääntä”
Ylioppilaan puheen pitänyt Taika Aaltonen kertoi, että kun häntä pyydettiin pitämään tämä puhe, hän joutui miettimään asiaa, sillä hän jännittää puhumista.
– Mietin asiaa ja huomasin, että siinähän on ihmisyydessä puhe. Itsensä ylittäminen ja onnistuminen, joskus epäonnistuminen, ne kuuluvat asiaan. Epäonnistumisesta voi oppia, senkin jälkeen elämä jatkuu.
Aaltonen kannusti kanssa-abiturienttejaan lähtemään pelottomasti kohti omia haaveitaan ja unelmiaan.
– Muistetaan hymyillä, laulaa, nauraa, tanssia, itkeä ja tuntea. Annetaan elämän kuljettaa meitä eteenpäin. Ja sen sijaan, että mietitte mitä muut unelmistanne ajattelee, kuunnelkaa oman sydämenne ääntä.
Perinteisen kaunistunnelmaisen ylioppilasjuhlan ohjelmaan kuului tällä kertaa musiikkia ja runoja. Eino Hirvonen soitti Mari Hirvosen säestämänä Schubertin Serenaden ja Cardelin Por Una Cabezan. Lukiolainen Jenni Hyytinen lausui Eino Leinon Nuorten usko -runon ja Aino Mustonen L. Onervan Ihmisen. Juhlayleisö pääsi testaamaan laulutaitoaan perinteisen Suvivirren kohdalla, ja latinan osaamista Gaudeamus Igiturin myötä.
Ylioppilaan puheen pitänyt Taika Aaltonen rohkaisi opiskelijatovereitaan kuuntelemaan sydämensä ääntä ja toteuttamaan haaveitaan. Kuva: Pia Paananen
Juhani Räsänen kuvasi kuvasi, miten uusi opetussuunnitelma on viime vuosina toteutunut lukion arjessa. Kuva: Pia Paananen
Onnitteluiloa. Kuva: Pia Paananen
Eino Hirvonen musisoi trumpetillaan. Mari Hirvonen säesti pianolla. Kuva: Pia Paananen
Reijo Ruokonen ehdotti, että tämän päivän abiturientit jakaisivat riemuylioppilaiden kanssa tätä voimakkaan ilon ja riemun tunnetta. Kuva: Pia Paananen