play

Tänä viikonloppuna: Bongaa lintuja pihalla tai lintutornissa – Ruvaslahdella pääsee opastetusti lintutorniin

Luontoa voi seurata taajamaoloissakin. Kuinka monta eläintä tässä näkyy?

Luontoa voi seurata taajamaoloissakin. Kuinka monta eläintä tässä näkyy? Kuva: Kari Kauppinen

Kari Kauppinen

Ruvaslahdella Savirannan lintutorniin pääsee tänään lauantaina 4.5. kello 10 tutustumaan samalla kun koko maassa järjestetään Bongaa lintuja -tapahtuma sekä Tornien taisto.

Tornien taistossa on mukana joukkueita Polvijärveltä ja Outokummusta.

Outokumpulaiset tähystävät lintuja Sysmäjärvellä Rannan Juvolassa sekä Lahdenjoensuun lintutornissa.

Polvijärvellä ollaan Savirannan lintutornissa Ruvaslahdessa sekä Solanlammen lintutornissa.

Vaikka varsinainen yleisöopastus on vain Ruvaslahden tornilla, niin myös muilla Tornien taistoon osallistuvilla torneilla voi vierailla ja käydä kyselemässä linnuista ja lintuharrastuksesta.

Oman pihapiirin seuraamista

Kevään suuressa lintuviikonlopussa seurataan lintuja pihoilla ja lintutorneissa koko maassa. Bongaa päivä pihalla -tapahtumaan voi kuka tahansa osallistua lauantaina tai sunnuntaina. Lasse J. Laineen muistolle omistettu Tornien taisto käydään lauantaina.

Bongaa päivä pihalla -tapahtumassa lintuja havainnoidaan kotipihassa tai mökillä ja sen välittömässä läheisyydessä. Tarkoituksena viettää mukava lintupäivä nauttien lähiluonnosta. Samalla lasketaan, kuinka monta lintulajia onnistuu näkemään tai kuulemaan omasta pihasta vuorokauden aikana.

Tapahtumaan voi osallistua joko lauantaina 4.5. tai sunnuntaina 5.5. yksin tai yhdessä perheen ja ystävien kanssa. Havainnointialue ulottuu kotiovelta 100 metrin päähän, ja havainnoida saa saman vuorokauden aikana niin kauan kuin haluaa ja silloin, kun haluaa. Koko vuorokautta ei tarvitse käyttää havainnointiin.

Bongaa päivä pihalla on maksuton, eikä siihen tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tulokset ilmoitetaan BirdLife Suomelle verkkolomakkeella viimeistään maanantaina 6.5. Tulosten kertymistä voi seurata tapahtuman verkkosivuilta.

Viime vuonna pihatapahtumaan osallistui yli 7 000 ihmistä noin 4 700 pihalla eri puolilla maata. Tämänvuotisen tapahtuman tuloksia julkaistaan ensi viikon alussa.

Tornien taisto

Jo 29. kerran järjestettävä Tornien taisto on monille lintuharrastajille vuoden kohokohta. Tänä vuonna lauantaina 4.5. järjestettävä tapahtuma on omistettu viime kesänä edesmenneen Lasse J. Laineen muistolle. Hänen ideastaan syntyi aikanaan ensimmäinen Tornien taisto, jonka Eläinmaailma-lehti järjesti keväällä 1994. BirdLifen harteilla tapahtuma on ollut vuodesta 2000.

Tornien taistoon on ilmoittautunut tähän mennessä yli 300 lintutornia eri puolilta Suomea. Tapahtumassa 3–8-henkiset joukkueet pyrkivät näkemään tai kuulemaan mahdollisimman monta lintulajia lintutornista kahdeksan tunnin aikana (kello 5–13).

Leikkimielisen kisailun ohessa torneissa opastetaan yleisöä. Vierailijat ovat tervetulleita jokaiseen mukana olevaan torniin koko tapahtuman ajan. Yli 90 tornilla järjestetään erillinen linturetki lähiympäristöön tai muuta opastusta klo 10.

BirdLife Suomen verkkosivuilla on valtakunnalliset ja alueelliset luettelot mukana olevista torneista.

Lintutornitapahtuma järjestetään samaan aikaan myös Ruotsissa ja Tanskassa. Tornien taiston tulokset julkaistaan BirdLife Suomen verkkosivuilla lauantaina klo 18 mennessä.

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta