Nyt on rehellistä puhetta. Jokaisen kannattaa lukea toimittaja Pia Paanasen kirjoittama juttu kolmesta isästä tässä lehdessä. Se on julkaistu myös Seudun verkossa.
Paitsi että Paananen on saanut hyvän keskusteluyhteyden isiin, niin suurkiitos kuuluu ennen kaikkea näille kolmelle haastateltavalle avoimuudesta. He kertovat, millaista isyys on ollut esikoisen syntymästä lähtien ja mitä se on nyt.
Samalla he näyttävät esimerkkiä meille kaikille; ei vain isille. Luulen, että haastateltaviemme sanoissa monella riittää oppimista siinä, miten elää elämäänsä jälkikasvunsa kanssa.
Oikeasti sitä päivää pitää viettää jokainen päivä.
Koskaan ei ole myöskään myöhäistä muuttaa tapojaan, jos aina ei lapsiinsa tai lapsenlapsiinsa ole ollut läheistä suhdetta. Toisinaan vanhempien suhteet keskenään eivät palvele lapsien etuja, edes välttämättä tapaamista, mutta jos ei todellisia turvallisuusriskejä ole, kannattaa yleensä tulla sen verran vastaan, että muistaa lapsen olevan se tärkein. Kosto ja kiusaaminen ei vie mihinkään hyvään. Onpa lapsi nyt minkä ikäinen tahansa ja missä sukupolvessa saakka.
Isyys ei katoa koskaan, edes siinä kauheassa tilanteessa, että lapsi kuolee. Kannattaa myös muistaa, että paljon on miehiä, jotka eivät ole tulleet isiksi, vaikka olisivat halunneet.
Ja olivatpa isyyden siteet biologiset tai eivät, olipa perheessä kaksi isää tai olipa isä yksinhuoltaja, niiden rakkauden vahvistamien siteiden arvo on sama.
Moni isä, isoisä ja isovaari saattaa olla myös yksin ja yksinäinenkin. Kannattaa mennä kylään. Eri viestimillä pystyy korvaamaan paljon, jos oikeasti ei pääse paikalle. Yleensä kyse on viitseliäisyydestä. Tulee mieleen tv-sarja, jossa jälkeläiset lapsineen kaasuttelivat vanhempiensa talon ohi ja iloisena soittelivat, että ollaan tässä vieressä, muttei keritä nyt pysähtyä.
Isänpäivää vietetään sunnuntaina. Mutta onhan isien, äitien ja lapsien päivä joka ikinen päivä.